Wilhelm Tell

© Suomen Urheilumuseo/ Helge Heinonen

Wilhelm Tell ry on helsinkiläinen jousiammuntaseura, joka on perustettu Helsingin Oulunkylässä huhtikuussa 1951. Tällä hetkellä seurassa on jäseniä n. 200. Kuuluisin ampujamme on Tapio "Tapsa" Rautavaara, joka saavutti MM-joukkuekultaa Brysselissä 1958 tähtäinjousella. Joukkueen muut jäsenet olivat myös Wilhelm Tellin ampujia, Olavi Kallionpää ja Väinö Ansala. Myös suomalainen jousiammunnan Olympiavoittaja Tomi Poikolainen aloitti ammuntauransa WT-juniorina.


Nykypäivänä Wilhelm Tell ry kasvattaa niin uusia jousiampujien alkuja kuin toimii myös aktiivisena seurana järjestäen jäsenilleen erilaista toimintaa ja  seuran ulkopuolisille alkeisammuntailtoja sekä ryhmille jousiammuntaan tutustumista. Seuralta löytyy iso varasto erilaisia jousia, joista varmasti jokainen jo todella nuoresta perheen vanhimpaankin löytää itselleen hyvän välineen kokeilla tätä hienoa lajia.

Seuran historia kirja

Kultasia Omenoita ja Osumia vuodesta 1951 kertoo seuran tarinan sen perustamisesta aina tähän päivään. Kirja on kirjoitettu tilaus työnä Urheilumuseolta.

Kirjassa käydään Wilhelm Tellin vaiheet läpi sen perustamisesta aina tähän päivään. Kirja ilmestyy syksyllä 2021 ja se juhlistaa samalla 70-vuotiasta seuraamme!

Historia on ilmestyessään ainutlaatuinen, sillä muista jousiammuntaseuroista ei vastaavaa historiaa ole kirjoitettu.

Voit tilata kirjan itsellesi alla olevan lomakkeen kautta tai ostaa sen hallilta valvojalta. Kirjan hinta on 35 euroa (+5,90 euroa postilla toimitettaviin tilauksiin). 

Maksathan kirjan hinnan tilisiirtona seuran tilille FI74 1432 3000 2081 57. Kirjota maksun viestiksi: Historia Tilaus vahvistuu, kun olet maksanut laskun. Postin toimituksille lisää hintaan  +5,90 euroa.

Saat tilausvahvistuksen sähköpostiisi.

Historia kirjan ennakkotilaustilauslomake

Haluan toimituksen *